Trauma recovery after a school shooting. The role of theory-based psychological care and attachment in facilitating recovery

Abstract

Selviytyminen koulusurmien jälkeen. 
 Teoriapohjaisen psykososiaalisen tuen ja kiintymyssuhteen merkitys toipumiselle
 
 Jokelan ja Kauhajoen kouluampumisten vuoksi suomalaisen koulujärjestelmän ja yhteiskunnan turvallisuudentunne järkkyi kaksi kertaa vuoden sisällä: vuosina 2007 ja 2008 tapahtuneet kouluampumiset vaativat yhteensä kahdeksantoista sivullisen hengen. Myös molemmat kouluampujat menehtyivät. Läheisensä menettäneiden omaisten oli kohdattava todellisuus, johon kuului perheenjäsenen äkillinen ja väkivaltainen kuolema. Selviytyneiden oppilaiden, opiskelijoiden ja koulujen henkilökunnan oli kohdattava ne tunteet ja reaktiot, joita hengenvaaraan joutuminen aiemmin turvallisessa työskentely-ympäristössä heissä herätti. Kouluampumiset herättivät pelkoa, turvattomuudentunnetta ja epäluuloja myös yhteisöllisesti ja valtakunnallisesti. Psykososiaalisen tuen tarve oli välitön, ja tukea tarjottiin kattavasti molempien koulusurmien jälkeen. 
 
 Koulusurmien jälkeisestä selviytymisestä ja siihen vaikuttavaista tekijöistä on vain vähän tutkimustietoa. Tämä väitöstutkimus esittelee Kauhajoen koulusurmien jälkihoidon traumateoreettisen pohjan ja analysoi akuutin ja pitkäkestoisen psykososiaalisen tuen perustana olevien kansallisten ja kansainvälisten suositusten toteutumista. Lisäksi väitöskirjassa mallinnetaan kaksi erityistä tukiprosessia: ensimmäinen on menehtyneiden omaisille tarjottu ammatillisesti johdettu vertaistukiprosessi ja toinen tapahtumakoulun opiskelijoille ja henkilökunnalle toipumisen tueksi tarjotun psykososiaalisen tuen vaihemalli. Tutkimus analysoi myös koulusurmille altistuneiden opiskelijoiden kokemuksia heille tarjotusta tuesta ja sen hoitavista elementeistä sekä kiintymyssuhteen merkitystä traumasta toipumiselle. Tutkimus toteutettiin Terveyden ja Hyvinvoinnin laitoksen järjestämänä kahden vuoden seurantatutkimuksena.
 
 Tutkimustulokset osoittavat, että sekä lyhyt- että pitkäkestoista tukea tarjottiin voimassaolevien suositusten mukaisesti niin yksilöille, perheille kuin yhteisöillekin. Erityistä tukea tarjottiin niille, joita traagiset tapahtumat koskettivat suoraan: läheisensä menettäneille omaisille sekä tapahtumakoulun opiskelijoille ja henkilökunnalle. Tukea ja psykoedukaatiota tarjottiin myös laajemmalle yhteisölle, kuten alueen muille kouluille sekä viranomaisille.
 
 Kouluampumisille altistuneet opiskelijat saivat läheisiltään tukea ja kokivat sen tutkimusodotusten mukaisesti tärkeäksi. He arvostivat myös ammatillista psykososiaalista tukea ja erityisesti sen psykoedukatiiviisia ja psykoterapeuttisia elementtejä sekä palveluiden jatkuvuutta. Vakavimmin altistuneet opiskelijat olivat ammatillisen tuen piirissä muita useammin. He olivat tyytyväisiä tarjottuun tukeen koko kahden vuoden seurannan ajan. Myös menehtyneiden omaiset olivat tyytyväisiä heille tarjottuun ammatillisesti johdettuun vertaistukeen. Seurantatutkimuksen tulokset vahvistivat turvallisen kiintymyssuhteen hyödyn traumasta toipumiselle. Ne toivat myös esille turvattomiin kiintymyssuhteisiin liittyvät erityiset haavoittuvuudet: turvattomasti kiintyneet opiskelijat reagoivat posttraumaattisen stressin oirein eri tavoin ja toipumisen eri vaiheissa.
 
 Psykososiaalisen tuen järjestäminen ja tarjoaminen on Suomessa lakisääteistä. On tärkeää, että järkyttyneitä yksilöitä, perheitä ja yhteisöjä tuetaan voimassaoleviin suosituksiin ja ohjeistuksiin perustuvilla keinoilla ja menetelmillä. Tämän väitöstutkimuksen tuloksia ja mallinnettuja tukiprosesseja voidaan hyödyntää vastaavien tapahtumien jälkihoidossa. On olennaista ottaa huomioon myös kiintymyssuhdetyylien erityisyys sekä opiskelijoiden ja omaisten kokemukset tuen hoitavista elementeistä, kun psykososiaalisen tuen käytäntöjä kehitetään edelleen.

Two school shootings within a single year shattered the sense of safety in Finland and placed healthcare providers in a situation in which the preparedness and functionality of psychosocial care were tested in practice. The long roots of acute crisis work, together with updated trauma- and attachment-theory-based knowledge, guided the planning and implementation of the outreach model of psychosocial services after the shooting in Kauhajoki in 2008. This dissertation describes the rationale and guidelines behind the outreach. It analyzes the contents of the multilevel and multiprofessional models of support provided to those traumatized
 in the shootings, the perceptions of the trauma-exposed students regarding the support they perceived, and the role of attachment style in trauma recovery.
 
 The main findings were that the need for both acute and long-term psychosocial care was acknowledged and that psychosocial services were provided according to current national and international guidelines. The support was provided comprehensively, frequently, and for a long enough period to meet the needs and timetables of recovery of the trauma-affected individuals, families, and communities. It was especially targeted to those in greatest need, i.e., those who lost loved ones in the shootings and those with the most severe trauma exposure.
 
 Normalizing psychoeducative information was also provided in order to enhance resilience among citizens. The trauma-exposed students considered support from their natural social networks to be the most important for their recovery. They also appreciated professional support, especially its psychoeducative and psychotherapeutic
 elements and continuity of the services.
 
 The results regarding the role of attachment style in trauma recovery revealed that attachment-informed knowledge should be taken into account when tailoring psychosocial services in the future. The study confirmed earlier results regarding the benefits of the secure attachment style in trauma recovery. It also revealed the unique vulnerabilities of both the insecure-avoidant and insecure-preoccupied attachment styles. Because the victims had post-traumatic stress symptoms at different phases of recovery, they also need different dosings and timings of support.
 
 This dissertation aims to increase the variety of practical, theory-based models to support a large number of people after a mass tragedy. School shootings as a form of mass violence are a phenomenon of our era, and unfortunately, there will be another shooting someday, somewhere. This is why preparedness for psychosocial care should be comprehensive and the experiences and lessons learned so far should be shared for the common goal of facilitating recovery.