Aktivoituminen henkilökohtaisena päätöksentekoprosessina aikuissosiaalityössä

Abstract

Tutkielmassani käsittelen aktivoitumista voimaantumisprosessin osana, johon henkilö kiinnittyy henkilökohtaisen päätöksentekoprosessin myötä. Päätöksentekoprosessin viitekehyksenä tarkastelen suomalaista aktiivista sosiaalipolitiikkaa 1990-luvun alusta lähtien. Tavoitteenani on tuoda uutta sisältöä nykyiseen aikuissosiaalityön aktivointikeskusteluun tarkastelemalla aktivoitumista ei pelkästään sosiaalipoliittisesta ja rakenteellisesta näkökulmasta, vaan ensisijaisesti yksilön subjektiivisena päätöksentekoprosessina.

Ensisijainen tavoitteeni on tutkia miten aktivoituminen rakentuu aikuissosiaalityön kontekstissa. Tutkielman tarkoituksena on tuottaa kriittistä tietoa ja uusia näkökulmia sosiaalityön asiakastyötä tekeville sekä sosiaalityölle tieteenalana. Tässä mielessä tutkielmani on aikalaisanalyyttinen kuvaus nykyisistä käsityksistä liittyen aktivointiin ja sen vaikutuksista yksilön mahdollisuuksiin hallita omaa elämäänsä. Aineistonani käytän aktiiviseen sosiaalipolitiikkaan, empowermentiin, päätösteoriaan sekä ihmisen itsemääräämisoikeuteen liittyvää kirjallisuutta ja tieteellistä tutkimusta. Tutkimusmetodini ovat filosofinen päättely ja argumentaatio.

Tutkielmani mukaan lisääntynyt yhteistyö sosiaali- ja työvoimahallinnon välillä on luonut ristiriidan erilaisten toimintakulttuurien ja asiakastyön päämäärien välille. Aktivoituminen sosiaalityön traditiossa ymmärretään henkilön itsenäisen elämänhallinnan parantamisena, kun taas työvoimahallinnon tavoitteena on työllistää asiakkaat avoimille työmarkkinoille käyttäen laaja-alaisia toimenpiteitä ja siten tukea talouskasvua. Näiden kahden aktivointitradition ristiriidassa sosiaalityö on jäänyt alisteiseksi. Sosiaalityön on siten täytynyt omaksua tavoitteenasetteluja, jotka eivät ole sen omalle aktivointitraditiolle ominaisia.

Aktiivisen sosiaalipolitiikan harjoittamiseen liittyy ongelmia, jotka liittyvät käyttäytymisen ohjaamisen problematiikkaan, erityisesti itsemääräämisoikeuteen ja vapauteen hallita omaa elämää. Aktiivisen sosiaalipolitiikan käytännön sovellutukset perustuvat taloudelliseen ohjailuun, missä eri vaihtoehtojen välillä joko saavutetaan lisää, säilytetään ennallaan tai sanktioidaan etuuksia. Näin eri vaihtoehtojen välillä on aktiivista ohjaamista tiettyjen vaihtoehtojen suosimiseksi, jolloin ulkoinen tavoitteiden asettaminen uhkaa heikentää aktivoinnin kohteena olevan henkilön sisäistä motivaatiota ja aktivoituminen voi siten jäädä toteutumatta.